Tipula subpruinosan jäjillä

Isovaaksiainen, härmäkirsikkäiden alasukuun kuuluva Tipula (Yamatotipula) subpruinosa (Kuva 1) oli minulle pitkään melkoinen päänsärky. Laji oli kuvattu saksalaisen, mutta Suomen lajistoa paljon selvittäneen, Bernhard Mannheimsin toimesta 1954. Tästä kirsikkäästä tunnettiin kokonaista kaksi yksilöä, holotyyppinaaras Suomesta, Pallastuntureilta, ja paratyyppinaaras Ruotsin Lapista. Mannheimsin lajinkuvaus oli hyvin niukka, eikä siitä ollut paljon apua lajin määrittämisessä. Aina Lapissa keräillessäni laji oli mielessäni, ja ajattelin pääni puhki mistä sitä voisi löytää. Ukrainalainen Evgeny Savchenko synonymysoi T. subpruinosan muutoin Venäjän Kauko-idästä tunnettuun lajiin T. stackelbergi, mutta hän ei ollut tutkinut tyyppimateriaalia. 

Kuva 1. Tipula subpruinosa Mannheims, 1954, holotyyppinaaras. Kuva julkaisusta Salmela 2012, ZooKeys 162: 43-58. Tämä laji osoittautui Tipula freyanan synonyymiksi.

Vuonna  2010 aloin koostamaan artikkelia Suomen vaaksiaista ja tämän työn yhteydessä yritin kattavasti käydä läpi kaikki Suomesta aiemmin ilmoitetut lajit. Tipula subpruinosan tapauksessa ei auttanut muu kuin pyytää kaikki saatavilla oleva tyyppimateriaali lainaksi. Hyvän sattuman johdosta Turun yliopiston eläinmuseolla vieraili tutkijoita Pietarista, joten T. stackelbergin holotyypikoiraan sain helpolla katsottavakseni. Tämä koiras oli tosin erittäin huonossa kunnossa, eikä koiraan genitaaleista saanut mitään tolkkua. Onneksi Pietarissa oli lisäksi Vladivostokista kerätty koiras ja naaras, ja moskovalainen kollegani Valentin Pilipenko lähetti yhdestä koiraasta erinomaiset kuvat käytteväkseni. Tarkistin myös Charles P. Alexanderin kuvaaman T. usuriensis-lajin, joka oli T. stackelbergin synonyymi ja jonka holotyyppikoiras sijaitsi Smithsoniassa. Tipula subpruinosan holotyyppi oli Luomuksessa, Helsingissä ja paratyyppi Kööpenhaminassa.

Kävi ilmi, että "Pallastunturin mysteeri" subpruinosa ei ollut validi laji, mutta se oli synonymisoitu väärin: se on Tipula freyana-lajin nuorempi synonyymi. Näin ollen T. stackelbergi poistui samalla Euroopan lajilistalta. Hauskana anekdoottina todettakoon, että subpruinosan etiketin takapuolella oli yksilön kerääjän Jouko Kaisilan käsin kirjoittamana "Pyhäkuru", joka kummasti tarkentaa alkuperäistä löytötietoa. Tipula usuriensis oli myös väärin synonymisoitu, ja muodostin tästä nimestä T. pruinosa-vaaksiaisen nuoremman synonyymin. Oikeastaan vain yksi kivi tässä sopassa jäi kääntämättä: en nimittäin lukuisista pyynnöistäni huolimatta saanut lainaan tai edes nähdä valokuvia alalajista Tipula pruinosa sinapruinosa. En tiedä missä lopulta oli syy, mutta näin ei pitäisi olla. Taksonominen tutkimus perustuu siihen, että tyyppiyksilöt ovat kenen tahansa tutkittavissa, oli kyseessä sitten suomalainen jatko-opiskelija tai kiinalainen professori. 

Yllä esitetyt tulokset julkaistiin 2012 ZooKeys-sarjassa. Tämän artikkelin johdantoon kirjoitin myös mietteitä alalajien asemasta taksonomiassa ja totesin, että alalajien nimeämisen tulisi perustua useisiin kriteereihin, kuten ekologiaan ja genetiikkaan. Vaaksiaisissa ei nykyisin enää juuri nimetä alalajeja, mutta mm. Savchenkon ja Alexanderin perintönä niitä on nimetty melko paljon. Oma näkemykseni on, että suurin osa näistä alalajeista ansaitsee oman, validin lajin aseman.