Työstän parhaillaan artikkelia jossa kuvaan seitsemän tieteelle uutta sienisääskilajia. Määrä voi kuulostaa paljolle, mutta ei oikeasti ole sitä. Fennoskandiassa elää vähintään 1000 sienisääskilajia, joista noin sata on edelleen nimeämättä. Omassa artikkelissani käsittelen näitä muutamaa hyvin harvinaista lajia, joista minulla ei alkuun ollut kuin vähimmillään yksi yksilö jostain Lapin peräkorvesta. Kaikista näistä lajeista lähetin yksilöitä FINBoL-hankkeen välityksellä Kanadan Ontarioon sekvensoitavaksi, eli niin sanotusti "barkoodattavaksi". Valitettavasti kaikista yksilöistä sekvensointi ei onnistunut, mutta niissä missä onnistui, DNA-lajitunnisteista on ollut suuri apu.
Esimerkiksi Eerikki Rundgrenin ja Lapin luontopalvelujen yhteistyöllä kerätty Phronia "prolongata" Inarin Muotkatuntureilta oli pitkään tiedossa vain tämän yhden yksilön perusteella (kuva 1). Kyseinen laji on hyvin lähellä holarktista Phronia exigua-laji, mutta erot koiraiden sukupuolielimissä ovat huomattavat. Myös DNA-lajitunnisteiden perusteella lajien eron on selvä.
Kuva 1. Phronia "prolongata" on harvinainen pohjoinen sienisääski, joka tunnetaan Suomen ja Norjan pohjoisimpien osien ohella Kanadasta ja Saksan Alpeilta. Kuva Kolcsar Levente-Peter.
Alkaessani työstämään artikkelia syötin uusien lajien DNA-lajitunnisteet eli 658 emäsparin standardipituiset mitokondrion COI-geenien sekvenssit BOLD-tietokantaan, jossa on tällä hetkellä lähes 5 miljoonaa DNA-lajitunnistetta; näistä 50000 kuuluu sienisääskiin. Phronia "prolongata" näyttäisi kuuluvan monofyleettiseen lajiin, joka tunnetaan paitsi Muotkatuntureilta myös Norjan Altasta, Saksan Alpeilta sekä Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta (Kuva 2). Saamieni kuvien perusteella ainakin Norjan yksilöt ovat todellakin samaa lajia kuin muotkatunturilainen. Saksan ja Kanadan yksilöitä odottelen vielä saapuviksi tutkittavakseni, mutta olen aika lailla vakuuttunut, että ne ovat samaa lajia.
Kuva 2. BOLD-tietokannan COI-aineistoon perustuva NJ-puu, jonka perusteella Phronia "prolongata" eroaa selvästi lähilajistaan P. exigua.
Toinen mielenkiintoinen tapaus on Orfelia "spA", jonka entinen työntekijäni Matti Mäkilä keräsi jokunen vuosi sitten Savukosken Törmäojalta. Huomasin heti tuoreeltaan, että tämä komea ilmestys (Kuva 3) on mahdollisesti uusi laji, ja toden totta, otus ei sovi yhdenkään holarktiselta alueelta tavatun lajin kuvaukseen. Tästäkin lajista löysin BOLDin avulla yhden Alpeilta kerätyn yksilön, jonka geneettinen etäisyys törmäojalaiseen on alle prosentin. Tätäkin odotan edelleen nähtäväksi, mutta olisin suuresti yllänyt jos neulassa tai viinaputkilossa ei olisi kovin tutun näköinen spA.
Kuva 3. Orfelia spA, komea petosienisääski, jonka ainoa tunnettu havaintopaikka Suomessa on Savukosken Törmäoja. Kuva Jukka Salmela.
DNA-lajitunnisteet ovat tulleet biodiversiteettitutkimuksen ja taksonomian arkipäiväisiksi työkaluiksi ja hyvä niin, mutta vanhoillakin "konsteilla" on edelleen sijansa. Taksonomiassa nimittäin pitää olla bibliofiili ja vanhatkin artikkelit on kaivettava esiin kirjastojen kätköistä. Yksi tällainen tapaus on toinen Phronia, spG, joka kulkee käsikirjoituksessani tällä hetkellä nimellä "reducta". Keräsin 2013 yhden yksilön Sallan Iso Pyhäntunturilta, nätiltä mutta karulta rinnesuolta. Tämä elukka on läheinen lajille P. braueri, jolla on niin ikään laaja holarktinen levinneisyys. Kirjallisuutta penkoessani törmäsin Galina P. Ostroverkhovan piirtäneen koiraan genitaalit vuoden 1979 julkaisussaan siperiailaisista sienisääskistä (kuva 4). Ostroverkhovalla siis oli tämä uusi laji jo käsissään, mutta hän ajattelin sen kuuluvan lajiin P. braueri. Onneksi hänen piirtämänsä kuva on sen verran hyvä, että pystyin määrittämään sen "reductaksi". Vielä varmuudeksi Elena Subbotina Tomskin yliopistolta etsi Ostroverkhovan lasille tehdyt kestopreparaatit, joista pystyin myös varmentamaan määrityksen. Näin ollen "reductan" tunnettu levinneisyysalue laajeni melkoisesti Sallasta itään.
DNA-lajitunnisteet ovat merkittävästi parantaneet tulevan artikkelini laatua. Ilman lajitunnisteita en olisi todennäköisesti ikinä ollut tietoinen näistä muista yksilöistä, koska minulla ei olisi ollut aikaa käydä läpi useiden eri museoiden kokoelmia ja etsiä neulaa heinäsuovasta. DNA-lajitunnisteet tuovat muiden etujensa ohella läpinäkyvyyttä taksonomiaan ja ne nopeuttavat "loputonta" työtä maapallon monimuotoisuuden selvittämiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti