Olin vuosi sitten kesäkuun alussa Urho Kekkosen kansallispuistossa Savukoskella. Lumet olivat vasta hiljattain sulaneet ja hyönteismaailma oli heräämässä henkiin. Purovarsien kuusikoissa oli lukuisia pieniä koloja, sekä muita kosteita ja varjoisia pienelinympäristöjä, joista pölähteleli lentoon melko suurikokoisia, tummia sienisääskiä. Ne kuuluivat lajiin Boletina trivittata, joka on yleinen, laajalle levinnyt ja runsas. Epäilisin, että trivittata on aikuistalvehtija, koska olen tavannut sitä sekä alkukesällä että syksyllä. Boletina trivittata on myös yksi niistä harvoista suvun lajeista, joista on ylipäänsä jotain ekologista tietoa; lajia on kasvatettu lahopuulta ja maaperän karikkeesta.
Boletina trivittata oli mukana Svante Martinssonin ja kumppaneiden molekyyliaineistoon perustuvassa Boletina-suvun fylogeneettisessä analyysissä. Tämän tutkimuksen mukaan trivittata sekä sen lähilaji subtrivittata muodostavat monofyleettisen eli luonnollisen ryhmän, joka on vieläpä melko erillinen muista tutkituista lajeista. Myös Chandlerin ja Blasco-Zumetan Espanjan Zaragosasta kuvaama B. augusta kuuluu varmuudella samaan ryhmään. Koska trivittata on myös Boletina-suvun tyyppilaji, on ainakin varmaa, että tämän lajin sukunimi pysyy jatkossakin samana. Muilla nykysillä Boletina-lajeilla voi olla edessään nimistöllisiä muutoksia, sillä suku on parafyleettinen. Parafyleettinen tarkoittaa, että Boletina-lajien sukupuussa on lajeja myös suvuista Gnoriste ja Coelosia. Toisin sanoen systematiikka nykyisellään ei vastaa hypoteesia suvun fylogeniasta. Vasta hiljattain Martinsson ja Jostein Kjaerandsen kuvasivat uuden suvun Katatopygia, jonka lajit aikaisemmin kuuluivat sukuun Boletina. Tiivistettynä voisi todeta, että Boletina nykyisellään on sekava kokoelma erilaisia lajeja, joiden välisistä sukulaisuussuhteista ei tiedetä paljon mitään. Lajien ekologia on arvailujen varassa ja tieteelle kuvaamattomien lajien määrä on suuri.
Boletina-svun lajit ovat lähes aina tummia, siivissä ei ole kirjailuja, lonkka, reisi ja sääret ovat kellertävät mutta reisirengas on musta. Boletina "subpolaris" on isokokoinen laji, siiven pituus reilut 5 mm. Tämä kyseinen taksoni on lähellä lajia B. polaris Lundström, mutta on tieteelle kuvaamaton. Taksoni tunnetaan toistaiseksi Suomesta ja Ruotsista.
Boletina on siis vähintään haasteellinen, käytääkseni tämän päivän kuluneeksi käynyttä kiertoilmaisua hankalasta ja vaikeasta. Jotain kuitenkin tiedetään, kuten se että suku esiintyy vain pohjoisella pallonpuoliskolla. Laskelmieni perusteella nykyisiä nimettyjä lajeja, siis fossiilit pois lukien, on yhteensä 132. Näistä huomattava osa, 99, on havaittu Palearktiselta alueelta, joista eurooppalaisia lajeja on 74. Pohjois-amerikkalaisia lajeja on huomattavan vähän, vain 34, ja orientaalisia vieläkin vähemmän, vain kymmenen. Holarktisia lajeja on vain seitsemän. Lajimäärä on suurimmillaan pohjoisessa. Suomesta ja Ruotsista tunnetaan yhteensä 73 lajia, jos mukaan lasketaan myös tiedossani olevat tieteelle kuvaamattomat lajit (yhteensä 15). Keski-Euroopasta (Saksan, Puolan ja Tsekkien yhteenlaskettu lajimäärä) tunnetaan 41 lajia ja etelämpää Välimeren alueelta (Italian ja Espanjan yhteenlaskettu lajimäärä saaret poislukien) 27 lajia.
Kävin itse kuluvan vuoden helmikuussa tutustumassa Ottawassa sijaitsevan Kanadan kansallisen hyönteiskokoelman Boletina-laatikoihin, jotka olivat hyvässä järjestyksessä kiitos mm. Dick Vockerothin ja Uwe Kallweitin. Välittömästi tuli selväksi, että tehokas taksonomi voisi kuvata kymmeniä uusia lajeja vain tähän pääasiassa pohjois-amerikkalaiseen aineistoon tukeutuen. Muutaman tunnin työskentelyn tuloksena määritin kolme Kanadalle uutta lajia ja nostin Holarktisten lajien määrän kerralla neljästä seitsemään.
Suvun lajien ekologiasta on todella niukasti tietoa. Ainoastaan yhdeksästä lajista on jonkinlainen kasvatushavainto. Enimmäkseen havainnot ovat lahopuulta tai maaperän karikkeesta. Yksi havainto on maksasammalelta ja yksi havainto sienen itiöemältä. Eräät Boletina-lajit saattavat esiintyä runsaina avosoilla tai arktisella alueella, joten ne eivät ainakaan voi olla lahopuulla eläviä. Pitäisinkin todennäköisenä, että suo-ja tundralajit elävät sammalten joukossa, syöden sienirihmastoa, kariketta ja mikro-orgamismeja.
Eräät lajinimet ovat arvoituksia, jotka kulkevat mukana virallisissa lajiluvuissa, mutta kukaan ei tiedä mitä ne oikeasti tarkoittavat. Yllättävän moni laji on kuvattu aikoinaan pelkän naarasyksilön perusteella, kuvauksen ollessa ylimalkainen ja vailla kuvia. Boletina-lajit ovat päällepäin kuin yhdestä puusta veistettyjä, eikä lajien luotettava määrittäminen ole mahdollista kuin koiraiden sukupuolielimiä tutkimalla. Nämä vanhat nimet ovat melkoinen kiviriippa, koska koirasyksilöitä ei ole mahdollista yhdistää nimien takana oleviin holotyyppinaaraisiin. Jos jollakin olisi aikaa ja rahaa, niin näistä vanhoista holotyypeistä voisi yrittää eristää DNAta ja saada tätä kautta taksonomiset solmut aukeamaan.
Boletina beringensis (Coquillet, 1898) lajin aluperäinen kuvaus. Lajista ei ole muita havaintoja kuin tämä holotyyppinaaraan kuvaus. Lajia on käytännössä mahdoton tulkita tai määrittää, ellei yli 100 vuotta vanhasta yksilöstä onnistuittaisi eristämään DNAta ja ratkaisemaan lajin arvoitus molekyylimenetelmien avulla.
Fennoskandian alueella elää siis vähintään yli seitsemänkymmentä lajia tämän suvun edustajia. Näistä lajeista lähes kaksikymmentä on vielä vailla tieteellistä nimeä, ja näiden kuvaamattomien lajien joukossa on melkoisia kummajaisia. Nämä kummajaiset voi lukea sukuun Boletina nyt, mutta tulevaisuudessa ne saattavat olla uusien sukujen tyyppilajeja. Eräät kuvaamattomat lajit taasen ovat todella läheisiä eurooppalaisille sisarlajeilleen, kuten gripha- ja nigricans- lajeille. On hyvinkin mahdollista, että Boletina-lajien suurta määrää pohjoisessa selittää pleistoseenikauden historia. Jäätiköitymisvaiheiden aikana populaatiot ovat joutuneet erilleen ns. refugioihin ja seurauksena on ollut lajiutuminen. Useat Boletina-lajit voivat esiintyä erittäin runsaina. Onkin luultavaa, että suuren lajimäärän ohella suvun lajit ovat merkittäviä myös metsä- ja tundraekosysteemeissä. Kukaan ei vain tiedä tarkallaan, mikä niiden rooli on eri ravintoverkoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti