Luonnonsuojelubiologiassa ja eliömaantieteessä käytetty termi "hotspot" eli kuuma piste tarkoittaa aluetta, jossa elää huomattavan paljon kotoperäisiä eliöitä. Euraasiassa kuumia pisteitä ovat Suomea lähimpinä Välimeren alue ja Kaukasus, muualla maailmassa mm. Uusi-Seelanti, Karibian saaret ja Madagascar. Keski- ja Itä-Euroopan vuoristoissa elää kuitenkin suurehko määrä hyönteislajeja, joita ei tavata missään muualla. Esimerkiksi norosääskien (Thaumaleidae) heimossa on kymmeniä endeemisiä lajeja, joita tavataan vain Alpeilla, Balkanilla tai Karpaateilla, siinä missä Fennoskandiassa elää vain viisi laajalle levinnyttä lajia.
Hiljattain romanialaiset Babes-Bolyain yliopiston tutkijat julkaisivat artikkelin eräästä petovaaksiaisten (Pediciidae) lajiryhmästä (Pedicia staryi-ryhmä, Kuva 1). Nämä petovaaksiaiset ovat levittäytymiskyvyltään huonoja ja niitä tavataan Karpaateilla vain vuoristometsien lähdepuroissa, 1000-1500 metrin korkeudella merenpinnasta. Tohtori Lujza Keresztesin johdolla tutkijat halusivat selvittää tämän ryhmän evoluutiohistoriaa: millainen on ryhmän polveutumisjärjestys ja milloin eri populaatiot ja lajit ovat eronneet toisistaan.
Kuva 1. Pedicia staryi-ryhmän lajeja.
Analyyseissä käytetyiltä petovaaksiaisilta eristettiin DNA ja mitokondrion COI geeni sekvensoitiin. Tulosten mukaan Pedicia staryi-ryhmä on monofyleettinen, eli sillä on yksi yhteinen kantamuoto. Karpaateilla elävällä neljällä lajilla, P. spinifera, P. staryi, P. lobifera ja P. apusenica, sekä laajalle levinneellä P. straminea-lajilla oli yhteinen kantamuoto noin kymmenen miljoonaa vuotta sitten. Hieman yllättäen P. spinifera on sukupuun mukaan melko etäinen muille Karpaattien kotoperäsille lajeille, joilla, sekä P. straminea-lajilla, oli yhteinen kantamuoto noin kahdeksan miljoonaa vuotta sitten. Näin ollen P. lobifera, P. staryi ja P. apusenica muodostavat monofyleettisen ryhmän, josta P. lobifera on erillisin (Kuva 2). Kaksi jäljelle jäävää lajia, P. staryi ja P. apusenica, muodostavat mielenkiintoisen tapauksen. Tämän tapauksen eli ryhmän yhteinen kantamuoto eli mioseeni- tai plioseenikausien aikana n. 4-7 miljoonaa vuotta sitten. Pedicia staryi jakautuu neljään ryhmään (R1, G, R2 ja B, lyhehteet viittavat Rodnei, Gutai ja Bugeci-vuoriin), jotka ovat olleet erossa toisistaan vähintään varhaiselta pleistoseenikaudelta alkaen, eli noin kahden miljoonan vuoden ajan. Näiden neljän lajinsisäisen ryhmän ja P. apusenica-lajin K2P etäisyydet vaihtelivat välillä 6.02 ja 9.97, joten tälläkin perusteella nämä ryhmät eroavat suuresti toisistaan. Koska P. apusenica on erotettu omaksi lajikseen P. staryi-ryhmän sisällä, olisi perusteltua myös antaa taksonomiset nimet (lajit tai alalajit) R1, G, R2 ja B-ryhmille.
Kuva 2. Pedicia staryi-ryhmän lajien ja lajin sisäisten muotojen levinneisyys Karpaateilla ja Apuseni-vuorella. Kartta on piirretty SimpleMappr-ohjelman avulla. Sukupuu on yksikertaistettu versio Denesin ym. (2015) julkaisusta.
Tutkimus tukee aikaisempia tutkimuksia, joissa on selvitetty Karpaattien kotoperäistä lajistoa. Karpaatit ovat Euroopan mittakaavassa merkittävä alue, jonka kotoperäisen lajiston evoluutiohistoria edeltää pleistoseenin jäätiköitymistä. En ole ihan vakuuttunut, että yhden geenin perusteella voidaan tuottaa luottettava näkemys lajien evoluutiohistoriasta. Tämän tekijät itsekin myöntävät, sillä sukupuun nivelkohtien Bootstrap-arvot tyvioksilla (eli varhaisten kantalajien kohdalla) ovat hyvin alhaiset. Joka tapauksessa P. staryi-ryhmän populaatiot ovat säilyneet viimeisimmästä jääkaudesta omillaan, ilman geenivirtaa muista populaatioista. Erityisen mielenkiintoinen tapaus on Rodnei-vuoren kaksi populaatiota (R1, R2), joista toinen elää vuorenhuipun eteläpuolella ja toinen pohjoispuolella. Nämä maantieteellisesti vain muutaman kilometrin etäisyydellä sijaitsevat populaatiot erkanivat tosistaan mahdollisesti jo mioseenikaudella, niin sanotun Messinian tapahtuman yhdeydessä (Välimeren kuivuminen). Toivottavasti lähivuosina romanialaiset biologit selvittäisivät P. staryi-ryhmän taksonomiaa. Tämän tutkimuksen valossa nämä kotoperäiset populaatiot voisivat hyvinkin olla oman lajistatuksen arvoisia.
Meillä Fennoskandiassa ei valitettavasti ole yhtä vanhoja lähdehyönteisten populaatioita kuin Karpaateilla. Olisi hienoa, jos vaikka Maanselän vedenjakajan eri puolilla olevissa lähteissä olisi kotoperäisiä lajeja, jotka olisivat olleet erossa toisistaan miljoonien vuosien ajan. Suomen lähteillä on kuitenkin omat hienoutensa ja reliktinsä. Jos aikaa annetaan tarpeeksi, eivätkä jääkaudet höylää pois elämää näiltä lähteiltä, olisi allopatrisen lajiutumisen myötä meilläkin lukuisia kotoperäisiä lajeja. Joka tapauksessa Karpaattien lähteet ja niiden vaaksiaiset ovat myös tarina siitä, että pienialaisetkin populaatiot voivat säilyä läpi maailmankausien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti