Lampiluonnon monimuotoisuus ja sulkahyttyset

Kuluvalla viikolla aloitin vuoden 2018 maastotyöt eteläisessä Lapissa. Koska tänä vuonna yhtenä tavoitteenani on kartoittaa sulkahyttysten (Chaoboridae) esiintymistä Lapissa, aloitin maastotyöt muutamien lampien koluamisella. Sulkahyttyset on vähälajinen heimo ja mutta tätä ne kompensoivat paikoin suurella paikallisella runsaudella. Esimerkiksi ainoan järvilajimme C. flavicans toukkamassat näkyvät veneiden kaikuluotaimissa. Sulkahyttyset eivät aikusina ime verta, ja kaikki lajit yhtä australialaista poikkeusta lukuunottamatta ovat toukkina petoja. Suomessa on kahdeksan lajia, joista mainittu C. flavicans elää järvissä, kaikki muut ovat erilaisten kalattomien lampien asukkaita. Tästä syystä sulkahyttystutkija suuntaa matkansa pienten seisovien vesien ääreen.

Kalattomat lammet on melko helppo valita etukäteen tutkimuskohteiksi kartoilta ja ilmakuvilta. Yleensä etsin lampia, joissa ei ole laskupuroja ja jotka ovat pienehköjä (alle 1 ha). Paikan päällä arvio kalattomuudesta osoittautuu lähes aina oikeaksi: nämä lammet ovat yleensä suhteellisen matalia, kalat eivät selviäisi niissä talven yli. Toisaalta osa lammista saattaa kesäaikana kuivua lähes kokonaan. Sitten on lampia, joita ei ole merkitty kartoille, mutta niiden kohdalla on sininen V; merkintä tarkoittaa kausikuivaa allikkoa. Lampien kokogradientin pienimmässä päässä ovat kausikuivat lammikot, joissa on keväällä ja alkukesästä vettä lumien sulamisen jäljiltä. Näissä lammissa elävät hyttyset, useat sukeltajakuoriaiset ja myös eräät sulkahyttyset. Gradientin keskivaiheilla ovat suurehkot lampareet, joissa vesi saattaa pysyä läpi kesän useimpina vuosina, mutta ne kuivuvat vähäsateisina kesinä. Pysyvät lammet ovat melko syviä, ja ne eivät meidän ilmasto-oloissa kuivu koskaan. Todennäköisesti lampien pysyvyyteen vaikuttaa niiden valuma-alueen koko sekä maaperän ominaisuudet.

Pysyvyyden ohella lampien veden kemialliset ominaisuudet vaihtelevat mm. humuspitoisuuden, pH:n ja ravinteisuuden suhteen. Oloissamme harvinaisimpia ovat kalkkilammet, joissa kasvaa mm. näkinpartaisleviä, sen sijaan tavallisia ovat humuspitoiset, pehmeäpohjaiset lammet. Lapin kalattomissa lammissa on havaintojeni perusteella melko niukasti vesikasvillisuutta, mutta rannoilla saattaa olla tiheitä sarakasvustoja ja joskus kelluvia rahkasammalia tai lettolierosammalta.

Tällä viikolla alustavasti tutkimani rypäs lampia kuvastaa hyvin näiden elinympäristöjen moninaisuutta ja yllättävyyttä. Ensimmäisenä keräsin toukkia lampareelta, joka on kausikuiva (Kuva 1). Hyttystoukat esiintyivät erittäin runsaina, mutta niiden joukossa oli muutamia Mochlonyx-sulkahyttysiä. Ochlerotatus eli kesähyttysten ohella Mochlonyx-toukat talvehtivat munina. Tämän jälkeen suuntasin pysyvälle lammelle, joka oli karu, humuspitoinen ja suorantainen (Kuva 2). Tätä lampea asuttivat toukkina talvehtivat Chaoborus-toukat, joista osa oli ehtinyt kehittyä jo koteloiksi. Suomessa on kaksi yleistä tämän tyyppisissä lammissa esiintyvää lajia, C. obscuripes ja C. crystallinus, joiden määritys on mahdollinen vain mikroskoopilla. Yksi minua kiinnostava asia on selvittää, miksi lajit usein esiintyvät vain yksinään lammissa, mutta joskus voi tavata myös molempia. Ehkä kyse on ravintoresursseista, eli tuottavilla paikoilla syötävää riittää molemmille. En osaa vielä sanoa, onko jompi kumpi lajeista kilpailullisesti vahvempi tai missä määrin niiden elinympäristövaatimukset eroavat toisistaan. Tavallisesti näissä vähän isommissa lammissa, joissa C. obscuripes tai C. crystallinus esiintyvät, ei ole lainkaan hyttystoukkia tai niitä on vähän; Chaoborus on ahnas peto joka syö mieluusti hyttysiä, surviaissääskiä tai pieniä äyriäisiä.

Kuva 1. Tässä kausikuivassa lammessa oli runsaasti hyttystoukkia ja sain näytteeksi myös muutaman Mochlonyx-toukan.

Kuva 2. Suorantainen, humuspitoinen lampi, jossa toukkina talvehtivat Chaoborus-toukat runsaita.

Näissä kahdessa ensimmäisessä lammessa ei ollut sinänsä mitään ihmeellisestä, vaan havainnot vastasivat odotuksiani. Sen sijaan kolmas lampi, joka sijaitsi vain muutaman metrin etäisyydellä kakkoslammesta kapean kannaksen erottamana, oli kuin eri maailmasta (Kuva 3). Kirkas vesi, rannalla kangasmetsää, mutta ensinäkemältä ei lainkaan Chaoborus-toukkia. Toukkina talvehtivat lajit ovat nimittäin melko suuria, noin 15 mm pitkiä ja ne huomaa kyllä heti haavin pohjalla niiden läpikuultavuudesta huolimatta. Vasta jonkin aikaa näytevatia katsoneena huomasin pieniä toukkia, joiden täytyi olla ensimmäisen kehitysvaiheen Chaoborus-toukkia. Olenkin melko varma, että kyseessä on harvinainen C. nyblaei, joka on Euroopan lajeista ainoa munatalvehtija. Varma en tietenkään ole, mutta uskaltaisin lyödä asiasta melko suuren veikan... Chaoborus nyblaei on nykyisen tietämyksen perusteella Fennoskandian endeemi, ja se tunnettiin Suomesta pitkään vain yhden havainnon perusteella Utsjoen Nuorgamista. Lajia on vuoden 2013 jälkeen löytynyt muutamalta paikalta Savukoskelta, Sallasta ja Kittilästä. Havainto näinkin "etelästä", keskiboreaaliselta vyöhykkeeltä, on hieman yllättävä, mutta se voi kuvastaa vain lajistomme puutteellista tuntemusta. 

Kuva 3. Kirkasvetinen lampi, jossa runsaasti pieniä 1-kehitysvaiheen Chaoborus-toukkia, kyseessä todennäköisesti C. nyblaei.

Enemmänkin yllättävä oli havainto, että lammessa ei ollut muita Chaoborus-toukkia. Ehkä syynä on tässäkin tapauksessa lajien välinen vuorovaikutus. Chaoborus nyblaei on lajeistamme suurin ja todennäköisesti kilpailullisesti vahva. Koska lajin toukat ovat kasvavat täyteen mittaansa heinäkuun loppuun - elokuun alkuun mennessä, ovat ne petoina läsnä kun toukkatalvehtijoiden toukat ovat vasta kasvamassa täysikokoisiksi. Tämäkin skenaario saattaa toteutua vain ravintoköyhissä oloissa, kuten tässä vähätuottoisalle vaikuttaneessa lammessa. Tietämissäni Savukosken C. nyblaei lammissa tilanne on eri, koska siellä ainakin C. obscuripes esiintyy sympatrisesti. Mutta nämä lammet ovat rehevämpiä kuin tässä kuvailtu. On tietysti mahdollista, että toukkatalvehtivia Chaoborus-lajeja oli tässäkin lammessa läsnä, mutta pyyntiponnistukseni oli liian huono niiden havaitsemiseen. Kuitenkin väittäisin, että vähintään niiden runsauden täytyy olla erittäin alhainen, mikäli lammessa esiintyvät.

Jäljellä oli vielä kaksi lampea jotka tarjosivat molemmat yllätyksen. Neljäs lampi oli suorantainen, mutta vain lievästi humuspitoinen. Yllätyksekseni siinä ei ollut lainkaan sulkahyttysiä tai hyttysiä. Ehkä lampi on lähdevaikutteinen ja sen vesi on toukille täten liian kylmää. Viides kohde oli kangasmaan notkelmassa oleva  pieni suo ja sen keskellä oleva reilusti alle sadan neliön suolampare. Tässäkään ei esiintynyt Chaoborus-toukkia, mutta sen sijaan minua suuresti ilahduttanut Cryophila lapponica (Kuva 4)! Lajista oli tätä ennen lähinnä yli 100 vuotta vanhoja havaintoja Muoniosta ja Enontekiöltä, sekä yksi löytö Lokan alueelta 1990-luvulta. Itsekin olin aikaisemmin nähnyt vain yhden toukan viime kesältä Sallasta. Tästä lajista on 90-vuoden takaa havaintoja Pietarin alueelta, joten on hyvinkin mahdollista, että sitä esiintyy eteläisessä Suomessakin. Mochlonyx-toukkien tavoin Cryophila saalistaa hyttystoukkia ja on munatalvehtija.

Kuva 4. Harvinaisena ja pohjoisena pidetty Cryophila lapponica löytyi Rovaniemeltä, ensimmäinen havainto Perä-Pohjolasta. Toukan suussa on saaliina pieni surviaissääski,

Lähekkäin ja pienellä alalla (alle yhden neliökilometrin) sijaitsevien kalattomien lampien olosuhteet voivat vaihdella suuresti. Näitä eroja on mielestäni mahdoton ennustaa karttatarkastelun perusteella. Kalaton lampi on siis erittäin vajavainen ilmaisu. Mieluusti näkisin tulevaisuudessa näiden vesielinympäristöjen tarkemman luokittelun. Elottoman luonnon muuttujien kirjaamisen ohella sulkahyttyset voisivat olla yksi biologinen muuttuja, joiden perusteella arvioida ja luokitella kalattomia lampia. Sulkahyttysiä on nopea kerätä, niiden lajimäärä on pieni ja ne esiintyvät runsaina. Selvää kuitenkin on, että kalattomat lammet ovat lajistollisesti erittäin omaleimaisia elinympäristöjä, jotka ansaitsevat enemmän huomiota tutkimuksen ja suojelun kannalta.